HOSTPERHE JA KAKSI PÄIVÄÄ LÄHTÖÖN!

Tosiaan, en vieläkään voi uskoo tätä todeks!! Heräsin tänään aamulla aikasin tai no joskus ysin aikaa ja lähin shoppailee farkkuja, kun mulla oli -20% alennuskuponki farkuista H&M:ään ja halusin käyttää sen ja löytää jotkut sopivat, kivat halpisfarkut, ja niinhän mä löysin, haha ja makso VAAN 8e! :o Oikeesti, oli kyllä halvat!

Siitä menin sitten koululla taas käymään, moikkailemaan kaikkia ja hengailee, ja siinä kahentoista aikaan, ku muilla alko taas tunnit aloin olla jo niin varma, että joo, soitto tulee sitten vasta viimisillä minuuteillä keskiviikkona,kun ei vieläkään ollu kuulunu mitään. Lähettiin sitte Iinan kanssa shoppaileen takas, ku sillä oli hybäri ja pidin sille seuraa ja se mulle, ja miten mä yllätyin, kun mun puhelin soi siinä kävellessä metrolle!! Olin ihan innoissani ja olin varma, että se oli STS:ltä ja sehän oli! Olin yllätyksestä sanaton ja vaan nauroin ja hymähtelin ja iloitsin, ja en ees pysty kuvailee kaikkee sitä, miten ilonen olin, ku tän pitkän odotuksen jälkeen sain tietää! Ja oltiin just puhuttu kaikkee mahollista siitä, minne menisin, ja ARIZONA mua nyt kutsuu!




















Kaupunki on Tempe ja se on lähellä Arizonan pääkaupunkia Phoenixia. En tiedä vielä kovin paljoa, mutta perheeseen kuuluu äiti ja isä, jotka on molemmat pianisteja/muusikoita, how cool is that! ja niillä on koira! :)) Ne tykkää täsmälleen samoista asioista ku minäkin, mm. musiikista, kokkaamisesta, lukemisesta, teatterista, oopperasta, baletista, matkustelusta ja puutarhanhoidosta!

Arizonan slogan on "The Grand Canyon State" ja tää näkyy myös mun koulun nimessä, joka on siis Grand Canyon Preparatory Academy. Se vaikuttaa nettisivuilta katottuna kivalta ja varmasti viihtysältä. Se on varmaan aika pieni tai ainaskin nettisivuilla painotettiin luokkien pieniä kokoja ja sitä että kaikki tuntee kaikki, mutta se ei haittaa mua yhtään, kivempi niin! En oo niitä kunnolla vielä kerenny selailemaan enkä muutakaan kattomaan, mutta kaikki vaikuttaa tosi tosi ihanalta! Kuten sanottu, en voi uskoa todeks, että mä lähden KAHDEN päivän päästä ja että mun perhe ja alue ja kaikki vaikuttaa mahtavilta!






























Mutta, vaikka tätä lähtöö on ehtiny sulattelemaan ja odottelemaan jo vaikka kuinka kauan, ihan turhankin pitkään, tulee tää lähtö silti tosi nopeesti! En tiedä, miten ehdin tehdä kaiken ja nähdä kaikki kahden päivän aikana, mutta on nyt pakko! :) Oon niin innoissani, että en yhtään tiedä, millanen tästä tekstistä nyt tuli, mutta kyselkää niin vastailen parhaani mukaan! Hosteille laitoin heti viestiä, kun ehin koneen ääreen ja toivon, että vastauskin tulis nopsaan ni ehtis jotain kuulla ennen lähtöä vielä :) NYt vasta alan kunnolla tajuta, että parin päivän päästä oon jo toisella puolella maailmaa! Kaikki vaikuttaa mahtavalta ja toivon, että se myös on! Torstaina aamulla 5.55 pitää olla Helsinki-Vantaan lentokentällä (onneks ei oo pitkä matka!) ja Lontoon ja Chicagon kautta lennän Phoenixiin, missä perheen pitäs olla vastassa :)

Kaiken tän riemun ja onnen rinnalla mulla on samaan aikaan tosi surulliset ja haikeet fiilikset, sillä kaks päivää on oikeesti tosi vähän, enkä voi käsittää, että torstain jälkeen en nää ketään teistä ihanista kymmeneen kuukauteen! Mutta muistakaa kaikki, että pidetään yhteyttä ja ajattelen teitä, vaikkei aina pystyiskään niin usein kirjottelemaan tai mitään, mutta koetan! Love you! <3

XOXO, Julia

Ps. En tiedä noista kuvista mitään, heitin vaan jotain, mitä löysin googlaamalla, että ois mukavampi lukea :D

It's only ONE week!

En voi käsittää, että lähtöön on enää viikko! On vaan niin vaikee kuvitella lähtevänsä minnekään, kun ei vieläkään tiedä mistään mitään. Kaikki tuntuu jotenki niin epävarmalta ja epätodelliselta, enkä yhtään osaa kuvitella, että viikon päästä mä sitten istun lentokoneessa nokka kohti Amerikan mannerta. On niin hassu olo, semmonen oudon ristiriitanen. Samaa aikaa yritän selitellä itelleni kuin vaikeeta niitä isäntäperheitä on löytää ja että aina on joitakin, jotka saa ne perheet vasta ihan viimetingassa, mutta samalla mua ärsyttää ihan hirveesti tää kaikki epätietosuus ja odottaminen, joka pidentyessään tuntuu vaan hidastuvan koko ajan. En vaan olis osannu kuvitella sillon vuos sitten, että tässä mä istun läppärin ääressä yhtä tiedottomana ja toimettomana ku sillon kaikkien niitten hakupaperijuttujen täyttelyn jälkeenkin. Sitä vaan koko ajan jotenki aatteli,
että en mä ole se jolle ne tiedot tulee viimisenä, että oishan se ihan hirveetä, mutta en mä koskaan kunnolla aatellu, että mä oikeesti olisin se, yks niistä, jotka saa ne tiedot viimisenä.

Nyt mä kuiteskin istun tässä ja tiedän, että ne tulee ens viikon alussa ja voitte vaan kuvitella, kuinka odotan sitä yhtä soittoa. Oon miljoona kertaa kuvitellu päässäni sen tilanteen ja miettiny pääni puhki, miten mut muka sais yllätettyä sillä enää, ku kaikki aina sanoo, että se tieto tulee sillon, kun sitä vähiten odottaa. Jotenkin vaan aika vaikee uskoo tota, kun ootan sitä ihan koko ajan :D Mutta we will see that!

En haluu, että tästä tulee mikään valitusvirsipostaus, sillä tiiän kuinka inhottava on lukea pelkkää valitusta koko ajan, joten jätin tähän loppuun ilosimmat asiat, että jäis hyvä maku kaikille suuhun, tai ainakin mulle. En vaan oo valittajatyyppiä, ennemmin yritän ettiä kaikesta sen positiivisen puolen ja tässä odottamisessa se on ehdottomasti se, että koko mun kesä ja nää pari viikkoa on ollu ehkä ihaninpia ikinä! Oon tehny vaikka miten paljon kaikkea uutta ja nähny kaikkia ihania ja kokenu niin paljon kaikkea. Ja oon mahottoman ilonen siitä, että oon saanu viettää mun synttäreitä juhlien oikeen kunnolla, kokee Ykkösten tervetuliaisjuhlan, pukeutua toogaan, olla jatkoilla Alppipuistossa, päätyny Metro-lehteen kouluruuan odottamisen takia sen ainoan kerran kun tällä viikolla olin koulussa syömässä (haha), nähdä Toy Story 3:n Suomessa, kiertää Taiteiden yössä ja vaikka mitä muuta ihanaa! En ois kokenu noista varmasti puoliakaan, jos oisin lähteny aiemmin, ja vaikka musta on välillä tuntunu, että ois voinu jo lähtee nii on ollu ihanaa ottaa vaan rennosti ja nähdä kaikkia mahollisimman paljon. Ja nyt vihdoin, sillon viikon päästä, oon varmasti valmis lähtemään! Oon oppinu tosi paljon ittestäni pelkästään tän odottamisen kautta, joten saa nähdä mitä kaikkea vielä tuunkaan vuoden aikana oppimaan! Yks hyvä veikkaus vois olla, että ainaskin englantia! ;)




























































Love you all, Julia

Some feelings

14 päivää siihen kun mä lähen! Oon nyt omaksunu melkeenpä sen, että lähen vasta sillon 4.9. millon on viiminen STS:n lähtöpäivä, kun ei ole vieläkään mitään tietoa perheestä tai alueesta. Mutta yritän olla positiivinen sen asian suhteen ja olla liikaa murehtimatta, vaikka mielessä piipahtaa sitä sun tätä aina aika ajoin. Toisaalta, kun oon näin pitkään jo odottanut niitä tietoja, oon ihan varma, että tulee sieltä mitkä tahansa tiedot, oon niistä mahottoman ilonen jo senkin vuoks, että ne vihdoin tulee. Ja elämässä pitää olla jotain jännitystä; mitä muutakaan mä tekisin kaikki päivät, kun muut on koulussa ja minä kotona yksin? Tai oonhan mä käyny aika monena päivänä moikkailemassa siellä ja syömässä, ja tänäänki meen ykkösten tervetulojuhliin! :) haha, meen vaa kaikkeen kivaan ;)






























Oon paljon puhunu siitä, millonkohan mä tajuan, että ihan oikeesti oon lähössä vuodeks pois. Nyt pari päivää sitten mulle iski semmonen fiilis, kun aloin laskeskella noita päiviä ja kuuntelin Kristiina Braskin Kuvaa, missä on muuten ihan älyttömän hyvät sanat kuvaamaan sitä tunnetta, joka mulle lähtiessä varmasti tulee. Monet kysyy multa, että eikö mua yhtään jännitä vielä, mutta ei mua oikeestaan mikään muu jännitä kun vaan se, millonka saan ne isäntäperhetiedot ja seki on ennemmin odottamista. Musta tuntuu, että se jännitys alkaa vasta sitten, kun tiedän ne ja kun lähtöön on enää muutama tunti. Enkä mä usko että sillonkaan jännitän sinne menemistä niinkään vaa ennemmin niitä lentoja, sitä miten osaan vaihtaa konetta oikeessa paikassa ja miten löydän oikeille porteille.



Katso mua silmiin, katso mua silmiin.

Laukkuni mun hihnalle paan lähtee oon päättänyt maailmaan,
seikkailu tää kauas mut vie minne lie.
Koneeseen saatat mua luvannut oon matkalla aatella sua.

Mun kuvan laitoin lompakkoon sun, etten vaan mielestäs jää,
katso mua silmiin iltaisin kun ikävä sua itkettää.

Elämästäs nyt lennän pois, vielä mut pysäyttää ehkä vois,
mut tiedät sen mulle on tää tärkeää. Koneeseen saatat mua
luvannut oon matkalla aatella sua.

Mun kuvan laitoin lompakkoon sun, etten vaan mielestäs jää,
katso mua silmiin iltaisin kun ikävä sua itkettää.

Paljon nähdä kai saan, kun kierrän tän maan, älä oo pahoillaan
mä vielä palaan siipiäin kokeilen vaan.

Mun kuvan laitoin lompakkoon sun, etten vaan mielestäs jää,
katso mua silmiin iltaisin kun ikävä sua itkettää.


Tästä tuli nyt ehkä vähän turha postaus, mutta mulla oli vaan semmonen olo, että on pakko nyt kirjottaa tänne taas jotain, ja no tietoja odotellessa vieläkin :)

Pelkkiä kysymysmerkkejä

Lähtöön on enimmillään neljä viikkoa aikaa, enkä vieläkään tiedä mitään! On vaikee kuvitella, että oon lähössä yhtään minnekään, kun en yhtään tiedä, minne, millon tai minkälaiseen perheeseen. Tiedän, että viimestään 1.9. aamulla, mulla on tiedot perheestä, paikasta, lennoista ja kaikesta, mutta kaikki tuntuu silti niin etäseltä. En pysty käsittämään koko juttua, en edes sitä, että muilla alkaa vähän yli viikon päästä koulu. Tuntuu, että tää kesäloma olis vasta alkanu, ja mun mielessä pyörii vaan ajatuksia
että eihän mun tarvii murehtia lähdöstä tai hyvästeistä sen enempää kuin sillon viime keväänäkään. Siihenhän on vielä pitkä aika. Enhän mä edes tiedä minne mä olen menossa!
















Joku kehotti mua tekemään enemmän kappaleita, että tätä olis miellyttävämpi lukea. Yleensä kappaleitten laittamisessa ei oo mulle mitään ongelmaa, aina ne on vaan tullu itestään, mutta nyt tätä tekstiä vaan vyöryy mun mielestä ihan kun tajunnanvirtana, ja on vaikea keskittyä johonkin kappaleitten laittamiseen. Haha :D Sille tiedoks myös, että musta on kiva laittaa näitä kuvia tänne väliin aina kappalejakojen kohalle niin keventää sitä lukemista, tai toivon niin :D
















Käytiin eilen ostamassa lisää tuliaisia mun kysymysmerkkihostperheelle. Nyt mulla on niille kaks kirjaa Suomesta: Patun ja Tatun This is Finland ja semmonen perinteisempi kirja, jossa on kuvia ja tietoa Suomesta. Niitten lisäks oon tainnu jo mainitakin, että vien meidän koulun edellisvuotisen levyn, johon taiteilin ite kannet ja sain tossa parisen päivää sitten väsättyä Suomimusiikki-levynkin. Sitten vien tietty jotain maistiaisia Fazerin sinistä, salmiakkia ja tommosta, ja varmaan sitten jotain Marimekko tai/ja Muumia riippuen vähän siitä kysymysmerkkiperheen sisällöstä sitten ;D On vaan jotenkin vaikea miettiä tai ostaa tuliaisia joillekin, joita ei tiedä, kun haluaisin viedä jokaselle perheenjäsenelle jotain ns. omaa ja on vähän hankalaa hankkia niitä, kun ei tiedä, millanen perhe sieltä on tulossa.



Viimesessä STS:ltä tullussa s-postissa oli, että ne pyrkii välttämään äkkilähtöjä. Toivon kanssa niin, koska en yhtään tiedä mitä tekisin jos nyt huomenna saisin tietää, että parin päivän päästä lähen. Toisaalta kun sitä tarkemmin sitten mietin, niin enpä tiiä onko sillä paljoa väliä, kun joka tapauksessa lähen jossain vaiheessa, ja jos aina vaan aattelisin, että mulla on kaikki kesken, eihän mun lähdöstä tulis yhtään mitään. Mutta sen nyt tiedän aika varmasti, että en ennen ensi viikon perjantaita tuu lähtemään, kun sillon on viimenen valmennuskurssilaisten lähtö ja ne on nyt etusijalla näissä perhejutuissa, että mahollisimman moni niistä sinne ilmottautuneista sais perheen ja tiedot nyt ja pääsis sinne. Mutta se on nyt ehkä ihan hyväkin niin jää mulla vielä aikaa tavata kavereita, miettiä ja pohtia ja nauttia Suomen antimista.
















Kaikesta huolimatta mulla on ihan älyttömän hyvä fiilis nyt lähdön suhteen! Tiedän, että mulla tulee ikävä ja lähtö voi tulla nopeellakin varotusajalla, mutta oon edelleen kuitenkin sitä mieltä, että moni asia riippuu paljolti ihan omasta asenteesta. Sikspä yritänki pitää hymyn huulilla (vaikka se nyt mulle harvoin tuottaa ongelmia ;D) ja mielen avoinna! Lopuks laitetaanhan kaikki sitten peukut ja varpaatkin pystyyn, että mulle ja muillekin löydettäs kivat ja hyvät perheet mahollisimman nopeesti niin loppus tää mahottoman pitkä odotus/jännitys ja yllätys paljastuis! Eipä oo enää kuulkaas kauaa kun tämä tyttö lähtee kohti Jenkkilää! Sitä odotellessa :)